24.5.2012 12:36 Johtaminen ja tuottavuuden parantaminen julkisella sektorilla

Heikki Kolehmainen Kotimaa johtaminen julkinen sektori kannustimet tuottavuus 20 kommenttia ilmoita asiaton viesti Juhana Vartiainen kertoi Hesarissa noin viikko takaperin olleensa mukana, kun Ruotsin virkamiesten palkkoja suhteutettiin heidän tuottavuuteensa. Ennen kuin tähän ryhdytään, kannattaa tarkastella julkisen sektorin palkkajohtajien kannustimia ja asemaa. Julkisen sektorin johtajia voi pitää nykyajan etuoikeutettuna rälssinä, jota ei irtisanomiset uhkaa eikä tulostavoitteet horjuta. Heillä ei turvatun asemansa ja korkeahkon tulotasonsa takia ole juurikaan näyttöihin perustuvaa kysyntää yksityiseltä sektorilta, vaikka julkisen sektorin tuntemukseen perustuvaa kysyntää löytyykin. Johtamistaidot ovat heikoissa kantimissa. Vaikka johtamiskoulutusta annetaankin, ei se mene perille eikä johtamisopeista vapaaehtoisesti kiinnostuta. Ristiriidat työyhteisöissä muuttuvat arvovalta- ja reviirikysymyksiksi eikä niitä osata purkaa. Johdon ei tarvitse motivoida alaisiaan, koska tuloksella eli tuottavuuden parantamisella ei oman turvatun aseman kannalta ole väliä. Ylhäältä annetut tuottavuusohjelmat muuttuvat puuduttaviksi luentomaratoneiksi ja toimenpidelistoiksi, jotka käydään säntillisesti läpi, mutta sen jälkeen unohdetaan ilman käytännön vaikutuksia. Olen kannustavan ja yksilöllisen palkanmaksun ja palkitsemisen kannalla – yksityisellä sektorilla, mutta julkisella sektorilla se johtaa nuoleskelun kulttuuriin. Koska julkisella sektorilla ei ole markkinapainetta, joka pakottaa johdon katsomaan asioita omistajan edun eli kansalaisen näkökulmasta, ei mielistelyyn perustuvilla henkilövalinnoilla ole seuraamuksia, jotka osuisivat omaan nilkkaan. Ainoa keino julkisen sektorin toimintakulttuurin pysyvään muutokseen on pakottaa se simuloimaan markkinataloutta viemällä tuottavuusvaatimus konsernitasolle. Tuottavuuden parannusvaatimus, jonka tulee olla kohtuullinen, mutta pysyvä, on kytkettävä johdon tulotasoon ja turvattuun asemaan kuten asian laita yksityisten toimijoiden tuntemassa todellisuudessa jo on. Tehtävä ei ole helppo eikä se usein onnistu yrityksiltäkään, joiden tuottavuuden kasvun tärkein selittävä tekijä koko 2000-luvun on ollut ns. luova tuho eli heikompien sortuminen kyvykkäämpien jalkoihin. (Tässä kohtaa haluan tarkentaa, etten vastusta työttömyysturvaa, koska konkurssi on harvoin työntekijöiden syy, mutta vastustan kilpailun rajoittamista ja vääriä/puutteellisia kannustimia.) Tuottavuuden parantamisessa on kaksi näkökulmaa: joko sama määrä ja laatu pienemmillä resursseilla tai parempi laatu ja määrä samoilla resursseilla. Huoltosuhteen heiketessä ja taloudellisen epävarmuuden lisääntyessä, on julkisella sektorilla edellinen vaihtoehto houkuttelevampi. Nykyinen keino lisätä julkisen sektorin tuottavuutta on viedä tulostavoitteet lattiatasolle, mutta ilman johdon markkinaehtoisuutta niistä tulee vain keino välineellistää varsinainen johtamistyö. Käytäntö ei kannusta kehittämään toimintatapoja, löytämään yhteisiä päämääriä ja rakentamaan yhteistä tulevaisuutta organisaation koko osaamispotentiaali hyödyntäen. Ylimmälle tasolle asetettu ja koko konsernia koskeva yhteinen tuottavuusvaatimus pakottaa johtoportaan panostamaan toimintatapoihin ja kannustimiin, jotka motivoivat työntekoa, aloitteellisuutta ja jatkuvaa parantamista. Työyhteisön todellinen hyvinvointi näkyy luottamukseen perustuvana tuottavuuden paranemisena kaikkien pannessa parastaan. Demokraattisesti valittujen poliittisten ”valvojien” tehtäväksi jäisi varmistaa, että mitataan asiakkaan näkökulmasta oikeita asioita, että mittausten lähtötaso vastaa todellisuutta ja, että mitattu tuottavuuden parannus on todellista. Kaikki asioita, joita julkishallinnon ”rakenteet” ovat taipuvaisia vääristelemään. Toimin luottamusmiehenä kuntasektorilla pääkaupunkiseudulla.