26.4.2013 08:38 ”Oikeistolainen” politiikka janoaa kutsumusta

Lukuisten tutkimusten mukaan meitä ihmisiä motivoi hallinnan ja onnistumisen tunne – se, että haaste on juuri oikean kokoinen eli rahkeemme riittävät tehtävän hoitamiseen, mutta tehtävä on myös sopivasti vaativa. Suoriuduttuamme sellaisesta tehtävästä tunnemme onnistuneemme ja meidät täyttää ilo, joka on jotain paljon parempaa ja kestävämpää kuin tarpeen tyydytys tai aistinautinto. On kuitenkin haasteita, jotka ovat niin suuria, ettemme edes kuvittele koskaan saavamme niitä ”valmiiksi”. On myös töitä, jotka jonkun on tehtävä, mutta, jotka eivät ole millään mittarilla haastavia. Silloin tarvitsemme tunnetta, että olemme osa jotain itseämme suurempaa ja arvokkaampaa. Pennsylvanian yliopiston psykiatrian professori, Amerikan psykologiyhdistyksen presidentti vuodelta 1998 ja vannoutunut ateisti Martin E.P. Seligman kirjoittaa kirjassaan Aito onnellisuus, kuinka suurimmassa osassa uskontoja jumalalla on neljä ominaisuutta: kaiken luoja, kaikkivoiva, kaikkitietävä ja vanhurskas (tai oikeamielinen/armelias). Seligmanin itselleen esittämä kysymys on kaikille tuttu: Miksi kaikkitietävä, kaikkivoiva ja vieläpä vanhurskas jumala LOI maailman kaikki hirveydet ja epäoikeuden­mukaisuudet? Toinen vain hieman harvinaisempi kysymys on: Miksi kaikkitietävä ja kaikkivoiva jumala loi ihmiselle vapaan tahdon valita hyvin tai huonosti? Omaksi viihdykkeekseenkö? Ateisti Seligmanin vastaus on jättää jumalkäsityksestä pois luoja, jolloin saadaan kaikkivoiva, kaikkitietävä ja armelias jumala, joka käyttää halukkaita, vanhurskaita ihmisiä evoluution synnyttämää, alun perinkin EPÄTÄYDELLISTÄ maailmaa PARANTAAKSEEN. Historialli­sessa katsannossa maailma on parantunut: se on muuttunut oikeudenmukaisem­maksi ja vähemmän raadolliseksi kuin aiempina vuosisatoina ja -tuhansina, vaikka kehitys ei olekaan edennyt suoraviivaisesti. Seligman käyttää kehityksestä vertausta vikuroivasti etenevästä hevosesta, joka välillä ottaa jopa taka-askelia, mutta etenee silti jumalan ja hänen arvonsa jakavien ihmisten myötävaikutuksella. Toinen asia, josta Seligman puhuu, tällä kertaa tutkimuksiin vedoten, on se, että me olemme kaikki mitä suurimmassa määrin yksilöitä. Me emme eroa toisistamme vain kykyjemme, vaan myös LUONTAISEN elämänilomme ja LUONTAISTEN vahvuuksiemme osalta. Seligman kävi tiimeineen läpi kulttuurit ja uskonnot, nykyiset ja menneet, keräten niistä sellaisia ominaisuuksia – hyveitä –, joita on arvostettu kaikissa niistä, kuten rohkeus, kaukokatseisuus, tiedonjano, rakastaminen, kauneuden arvostaminen, oikeudenmukaisuus, luovuus & kekseliäisyys, nöyryys, kiitollisuus, ahkeruus jne. kaikkiaan 24 kpl. Seligman todistaa, että voimme katsoa vahvuuksiksemme vain muutaman näistä 24 hyveestä muiden ns. ”hyveominaisuuksiemme” jäädessä elämän tuoksinassa auttamatta vahvuuksiemme jalkoihin. Hänen mukaansa meidän ei tulisi Freudin ja häntä seuranneen länsimaisen psykologian tapaan keskittyä heikkouksiimme, vaikka tietääkin sen kyenneen ottamaan jätti harppauksia mielen sairauksien parantamisessa, vaan vahvuuksiimme. Jos tunnistamme vahvuutemme ja saamme/osamme käyttää niitä TEKEMISISSÄMME, saavutamme hyvänolontunteen (virallinen, psykologinen termi: flow), joka on onnistumisesta (palkkiotta) saatavan ”onnen tunteen” kaltaista. Kun nämä kaksi näkemystä yhdistetään, saadaan jotain sellaista kuin ”kullekin ansionsa mukaan” JA ”kukin kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan”, mutta samalla saadaan myös motivaatio yrittää saavuttaa suuri päämäärä eli parempi maailma. Ei parempi maailma minulle tai meidän joukkueellemme eli pyrkimys vain oman joukkueen menestykseen on huono tavoite, koska se sinänsä ei synnytä mitään hyvää, vaan ainoastaan ehkä paremman mahdollisuuden hyvään. Sama pätee fiskaalisiin tavoitteisiin. Oikea tavoite on PITKÄSSÄ JUOKSUSSA parempi maailma lapsillemme, suomalaisille, länsimaiset arvot omaaville tai koko maailmalle, kunhan kohderyhmä koetaan itseä suuremmaksi ja arvokkaammaksi – eikä toisten kärsimyksen kustannuksella. Tätä ideologista tai henkistä sisältöä politiikka tarvitsee ja joukkueet ovat tärkeitä muutoksiin pyrittäessä, mutta omien vahvuuksien, oman intohimon, omien keinojen ja omien päämäärien on löydyttävä itsestä eikä ryhmästä, jotta ne olisivat kestävällä pohjalla. Yhdessä hyviksi todettuja asioita kannattaa toki ajaa yhdessä, eikä sillä ole merkitystä, onko asia iso vai pieni, kunhan se palvelee yhteistä hyvää, suurempaa tarkoitusta, joka yhteisine vahvuuksinemme on saavutettavissa joko tänään tai sitten huomenna. Heikki Kolehmainen jumalkäsitys kutsumus motivaatio politiikka positiivinen psykologia ilmoita asiaton viesti