16.5.2013 09:43 Heteroavioliitto ansaitsee erityisaseman

Avioliitto on syntynyt suojelemaan perhettä. Perhe on vanhempien ja heidän biologisten jälkeläistensä yhteisö. Perheessä esiintyy ainakin kolmenlaista rakkautta: 1) vanhempien välinen seksuaalisväritteinen, mutta myös kumppanuutta, turvaa ja lohtua sisältävä rakkaus, 2) omaa jälkeläistä kohtaan tunnettu rakkaus ja 3) omia biologisia vanhempia kohtaan tunnettu rakkaus. Näillä kaikilla on vahva yhteys evoluutioon ja perimäämme. Vanhempia sitoo luottamus toisiinsa vanhempina - jo alun perin. Vanhempia sitoo lapseen sama side, mikä sitoo kaikki korkeammat nisäkkäät harvoihin jälkeläisiinsä ja lapsen sitoo varsinkin äitiinsä lapsuuden leimautuminen, imetys ja hälyttävän usein äidin omat voimavarat loppuun imevä huolenpito omaa jälkeläistä kohtaan. Isän evolutiivinen tehtävä on puolustaa jälkeläisiään ja perhettään ulkopuolelta tulevilta uhilta ja huolehtia toimeentulosta, mutta edellisen tehtävän on pitkälti ominut julkinen valta ja jälkimmäisen jakavat isien kanssa äidit - kaiken kaikkiaan kokonaisuutena positiivista. Lapsen psyyke kehityksen kannalta tärkeimpiä ovat muutamat ensimmäiset vuodet, jolloin terve henkinen perusta luodaan. Ihminen syntyy keskeneräisenä. Esimerkiksi aivot ovat alikehittyneet, jotta pää mahtuu synnytyskanavasta. Tämä takia ihmiselle on kehittynyt poikkeuksellisen luja suhde omiin jälkeläisiinsä, jotka olisivat muuten täysin avuttomia. Biologisten sisarusten siteet toisiinsa tunnustetaan ystävyys- ja jopa aviollisia siteitä voimakkaammiksi, mutta sekä miehen että naisen side omiin jälkeläisiinsä on tässä joukossa ylivoimainen, vaikka rakkaus omiin vanhempiin perustarpeiden tyydyttäjinä ja hoivaajina ei siitä paljon kalpene. En vastusta homojen oikeuksia millään muotoa, vaan pidän ihmisten oikeutta olla avoimesti oma itsensä lähes pyhänä, mutta en hyväksy homoliiton tai edes yksinhuoltajuuden asettamista samanarvoiseen asemaan omia jälkeläisiä sisältävän perinteisen perheen kanssa, koska evolutiivisesti ja ihmislajin selviämisen kannalta ne eivät sitä ole. Perhe on erityisasemassa lähes kaikissa kulttuureissa alkukantaisista kehittyneimpiin ja tässä seikassa me länsimaalaiset olemme hairahtumassa oikealta polulta, mikäli hyväksymme sukupuolineutraalin avioliiton tasavertaisena heteroavioliiton rinnalle. Kaikki muut ihmis- ja kansalaisoikeudet homoille sen sijaan kuuluvat tasavertaisesti ja jopa erityissuojelu ihmisten ennakkoluuloisuuden takia. Mielipiteeni ei ole yksin minun, vaan siihen yhtyy kirjassaan Aito onnellisuus psykologian professori Martin E.P. Seligman Pennsylvanian ja Princeton yliopistosta, joita - kirjaa ja kirjoittajaa - psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen Tampereen yliopistosta kuvaa Tieteessä tapahtuu -lehdessa 4–5/2009 seuraavasti: ”Kirjan yhtenä ansiona on, että se kuvaa hyveitä ja vahvuuksia. Näitten tutkimuksessa Seligmanilla on aivan erityisiä ansioita. – – Aito onnellisuus on juuri sellainen teos, jota onnellisuustutkimuksen ja positiivisen psykologian grand old maniltä voidaan odottaa. Tutkimustieto on tarkasti kohdallaan, lisäksi Seligman uskaltaa panna itsensä likoon kertomalla omasta elämästään ja maailmankatsomuksestaan. Kustantajaa on syytä kiittää siitä, että kirja on saatu käännettyä.” Tämän blogikirjoituksen kommentin numero 114 haluan liittää tähän: "Maissa, joissa sukupuolineutraaliavioliitto laki on säädetty, laki on johtanut koko instituution heikkenemiseen avioliiton perustehtävässä eli vanhemmuudessa. Näin väittää raskaan sarjan sosiologi Patricia Morgan, joka on tutkinut avioliittoinstituution heikkenemisen suhdetta vanhemmuuteen "jo ennen homoliittoja." Tutkimuksen kohteena ovat olleet tuolloin avoliittojen ja löyhien heterosuhteiden vaikutus vanhemmuuden käsitteen murenemiseen, ja siten lasten asema ja vanhemmuus ovat köyhtyneet. On selvää, että jos avioliitto määritellään uudelleen, sen funktio muuttuu. Kausaliteetti on heteroseksuaalisuuden ja vanhemmuuden erottamisessa, ei ihmisoikeuskysymyksen arvioinnissa. Nykyisissä tutkimuksissa Patricia Morgan on pysytynyt osoittamaan niistä maista, jossa sukupuolineutraaliavioliittolaki on jo voimassa, niissä on entistä voimakkaampaa avioliittoinstituutin ja vanhemmuuden heikkenemistä. Onko tässä yhteiskunnassa joku, joka väittää toisin? Lapsia tehdään heteroneuvoisesti. Homo aktivistit yrittää silmänkääntötemppuna väittää toisin ja kaikissa väitteissään he jättää arvioimatta argumenteista tärkeimmän. Avioliiton idea on vanhemmuuden turvaamisessa ja lasten tekemisessä. Homo aktivistit ja järjestöt väittää, ettei ydinperhe tätä takaa, koska aina on ollut olemassa muitakin perhemuotoja kuin ydinperheet. Väitteessä on puolet totta. Senkaltaiset yhteiskunnat voivat hyvin missä suuri enemistö perheistä on ydinperheitä. Avioliiton määritelmästä ydinperheen hävittäminen johtaisi tämän enemmistön relativisointiin ja ennen pitkään koko avioliittoinstituutin tuhoutumiseen. Vaarana on siis luisua kaltevalle pinnalle, jossa yhteiskunta murenee ilman suurienemmistöistä yhteiskunnan perusyksikköä. Morgan jo varoittaa tämän ilmiön olevan kovassa vauhdissa Hollannissa, Ruotsissa, Belgiassa ja niissä Yhdysvaltain osavaltioissa, joissa myönnytykset on tehty ihmisoikeuksien nimissä. Yhteiskunnan perusyksikkö on "perhe" ja se ei ole tarkoitettu Miehelle ja Naiselle, saatika muulle muodolle, vaan se on tarkoitettu Lapselle." Heikki Kolehmainen avioliitto evoluutio sukupuolineutraali avioliitto 250 kommenttia ilmoita asiaton viesti

26.4.2013 08:38 ”Oikeistolainen” politiikka janoaa kutsumusta

Lukuisten tutkimusten mukaan meitä ihmisiä motivoi hallinnan ja onnistumisen tunne – se, että haaste on juuri oikean kokoinen eli rahkeemme riittävät tehtävän hoitamiseen, mutta tehtävä on myös sopivasti vaativa. Suoriuduttuamme sellaisesta tehtävästä tunnemme onnistuneemme ja meidät täyttää ilo, joka on jotain paljon parempaa ja kestävämpää kuin tarpeen tyydytys tai aistinautinto. On kuitenkin haasteita, jotka ovat niin suuria, ettemme edes kuvittele koskaan saavamme niitä ”valmiiksi”. On myös töitä, jotka jonkun on tehtävä, mutta, jotka eivät ole millään mittarilla haastavia. Silloin tarvitsemme tunnetta, että olemme osa jotain itseämme suurempaa ja arvokkaampaa. Pennsylvanian yliopiston psykiatrian professori, Amerikan psykologiyhdistyksen presidentti vuodelta 1998 ja vannoutunut ateisti Martin E.P. Seligman kirjoittaa kirjassaan Aito onnellisuus, kuinka suurimmassa osassa uskontoja jumalalla on neljä ominaisuutta: kaiken luoja, kaikkivoiva, kaikkitietävä ja vanhurskas (tai oikeamielinen/armelias). Seligmanin itselleen esittämä kysymys on kaikille tuttu: Miksi kaikkitietävä, kaikkivoiva ja vieläpä vanhurskas jumala LOI maailman kaikki hirveydet ja epäoikeuden­mukaisuudet? Toinen vain hieman harvinaisempi kysymys on: Miksi kaikkitietävä ja kaikkivoiva jumala loi ihmiselle vapaan tahdon valita hyvin tai huonosti? Omaksi viihdykkeekseenkö? Ateisti Seligmanin vastaus on jättää jumalkäsityksestä pois luoja, jolloin saadaan kaikkivoiva, kaikkitietävä ja armelias jumala, joka käyttää halukkaita, vanhurskaita ihmisiä evoluution synnyttämää, alun perinkin EPÄTÄYDELLISTÄ maailmaa PARANTAAKSEEN. Historialli­sessa katsannossa maailma on parantunut: se on muuttunut oikeudenmukaisem­maksi ja vähemmän raadolliseksi kuin aiempina vuosisatoina ja -tuhansina, vaikka kehitys ei olekaan edennyt suoraviivaisesti. Seligman käyttää kehityksestä vertausta vikuroivasti etenevästä hevosesta, joka välillä ottaa jopa taka-askelia, mutta etenee silti jumalan ja hänen arvonsa jakavien ihmisten myötävaikutuksella. Toinen asia, josta Seligman puhuu, tällä kertaa tutkimuksiin vedoten, on se, että me olemme kaikki mitä suurimmassa määrin yksilöitä. Me emme eroa toisistamme vain kykyjemme, vaan myös LUONTAISEN elämänilomme ja LUONTAISTEN vahvuuksiemme osalta. Seligman kävi tiimeineen läpi kulttuurit ja uskonnot, nykyiset ja menneet, keräten niistä sellaisia ominaisuuksia – hyveitä –, joita on arvostettu kaikissa niistä, kuten rohkeus, kaukokatseisuus, tiedonjano, rakastaminen, kauneuden arvostaminen, oikeudenmukaisuus, luovuus & kekseliäisyys, nöyryys, kiitollisuus, ahkeruus jne. kaikkiaan 24 kpl. Seligman todistaa, että voimme katsoa vahvuuksiksemme vain muutaman näistä 24 hyveestä muiden ns. ”hyveominaisuuksiemme” jäädessä elämän tuoksinassa auttamatta vahvuuksiemme jalkoihin. Hänen mukaansa meidän ei tulisi Freudin ja häntä seuranneen länsimaisen psykologian tapaan keskittyä heikkouksiimme, vaikka tietääkin sen kyenneen ottamaan jätti harppauksia mielen sairauksien parantamisessa, vaan vahvuuksiimme. Jos tunnistamme vahvuutemme ja saamme/osamme käyttää niitä TEKEMISISSÄMME, saavutamme hyvänolontunteen (virallinen, psykologinen termi: flow), joka on onnistumisesta (palkkiotta) saatavan ”onnen tunteen” kaltaista. Kun nämä kaksi näkemystä yhdistetään, saadaan jotain sellaista kuin ”kullekin ansionsa mukaan” JA ”kukin kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan”, mutta samalla saadaan myös motivaatio yrittää saavuttaa suuri päämäärä eli parempi maailma. Ei parempi maailma minulle tai meidän joukkueellemme eli pyrkimys vain oman joukkueen menestykseen on huono tavoite, koska se sinänsä ei synnytä mitään hyvää, vaan ainoastaan ehkä paremman mahdollisuuden hyvään. Sama pätee fiskaalisiin tavoitteisiin. Oikea tavoite on PITKÄSSÄ JUOKSUSSA parempi maailma lapsillemme, suomalaisille, länsimaiset arvot omaaville tai koko maailmalle, kunhan kohderyhmä koetaan itseä suuremmaksi ja arvokkaammaksi – eikä toisten kärsimyksen kustannuksella. Tätä ideologista tai henkistä sisältöä politiikka tarvitsee ja joukkueet ovat tärkeitä muutoksiin pyrittäessä, mutta omien vahvuuksien, oman intohimon, omien keinojen ja omien päämäärien on löydyttävä itsestä eikä ryhmästä, jotta ne olisivat kestävällä pohjalla. Yhdessä hyviksi todettuja asioita kannattaa toki ajaa yhdessä, eikä sillä ole merkitystä, onko asia iso vai pieni, kunhan se palvelee yhteistä hyvää, suurempaa tarkoitusta, joka yhteisine vahvuuksinemme on saavutettavissa joko tänään tai sitten huomenna. Heikki Kolehmainen jumalkäsitys kutsumus motivaatio politiikka positiivinen psykologia ilmoita asiaton viesti

10.4.2013 08:41 Kouluissa kaivataan työrauhaa ja tasapuolista kehittämistä

Tämän päiväinen Twiittini: "Työrauha tarkoittaa mahdollisuutta keskittyä häiriöttä. Koulussa ainoa tie on jyrkkä nollatoleranssi. On työn ja on "leikin" aika." Helsingin Sanomissa 21.3.2013 julkaistu mielipidekirjoitukseni: Suo­ma­lais­ta pe­rus­kou­lua vai­vaa se, et­tä ne, joil­la oli­si ky­ky ja ha­lu op­pia, ei­vät ny­kyi­ses­sä ope­tus­il­ma­pii­ris­sä vält­tä­mät­tä ha­lua tai pys­ty yl­tä­mään par­haim­paan­sa. Huo­nois­ta läh­tö­koh­dis­ta tai mo­ti­vaa­tios­ta kär­si­vien on­gel­mat ovat jo pit­kään ol­leet esil­lä ke­hi­tet­täes­sä ope­tus­ta, vaik­ka kaik­kien op­pi­lai­den tar­peet tu­li­si huo­mioi­da ta­sa­puo­li­ses­ti. Par­hai­den ali­suo­rit­ta­mi­seen ei ole va­raa. Pe­rus­ope­tuk­sen hen­ki­lös­tö­mää­rä on kas­va­nut vuo­des­ta 1990 vuo­teen 2011 noin 28 pro­sent­tia, mut­ta ai­ne- ja luo­kan­opet­ta­jien mää­rä on py­sy­nyt en­nal­laan noin 34 000:s­sä. Ko­ko hen­ki­lö­mää­rän kas­vu on tul­lut so­siaa­li­sek­to­ril­le, jo­ka kä­sit­ti pe­rus­kou­lu­jen hen­ki­lös­tös­tä vuon­na 2011 noin 32 pro­sent­tia. Muu­tos on ta­pah­tu­nut sa­maan ai­kaan, kun op­pi­lai­den mää­rä on vä­hen­ty­nyt lä­hes kym­me­nen pro­sent­tia. On nu­rin­ku­ris­ta, et­tä ryh­mä­ko­ko­ja kas­va­te­taan ja va­lin­nan­va­raa su­pis­te­taan vain sik­si, et­tä li­sään­ty­vä eri­tyis­ope­tus ja muut tu­ki­toi­met vie­vät kun­tien pe­rus­ope­tuk­sen ke­hit­tä­mi­sen voi­ma­va­rat. Vaik­ka syr­jäy­ty­mi­nen ja työt­tö­myys mak­sa­vat pal­jon hoi­to­na, tu­li­si kaik­kien suo­ma­lais­las­ten, myös par­hai­den, saa­da mah­dol­li­sim­man hy­vää ope­tus­ta. Il­man par­haim­paan­sa yl­tä­viä kan­san­kynt­ti­löi­tä, jois­ta on ko­ve­ne­va kan­sain­vä­li­nen kil­pai­lu, em­me pär­jää. Ope­tus­ryh­mät tu­lee pi­tää pie­ni­nä, va­lin­nan­va­raa li­sä­tä, opet­ta­jien osaa­mis­ta ke­hit­tää se­kä tar­jo­ta haas­tei­ta kai­kil­le ta­sa­puo­li­ses­ti. Pa­rem­pi työ­rau­ha luo­kis­sa on si­joi­tus tu­le­vai­suu­teen ja hy­vin­voin­tiin – ja eh­kä pa­rem­pi lää­ke syr­jäy­ty­mi­sen­kin eh­käi­sys­sä kuin se hel­poin tar­jol­la ole­va eli lei­maa­va siir­to "kal­tais­ten­sa" pa­riin eri­tyis­luo­kal­le ja si­tä kaut­ta eh­kä so­siaa­li­toi­men ja myö­hem­min vir­ka­val­lan va­kioa­siak­kaak­si. Heik­ki Ko­leh­mai­nen kah­den kou­lu­ikäi­sen isä, suun­nit­te­li­ja Hel­sin­ki Heikki Kolehmainen Kotimaa Alppilan yläaste Antti Korhonen koulu työrauha 7 kommenttia ilmoita asiaton viesti

29.1.2013 20:28 Arvot ennen ja nyt

Apollon temppeliin Delfoihin oli kirjoitettu kaksi ajatelmaa: ”tunne itsesi” sekä ”kohtuus kaikessa” (μηδὲν ἄγαν, mēden agan eli ”ei mitään liikaa”). Näiden kahden ajatelman voidaan katsoa tiivistävän koko antiikin kreikkalaisen kulttuurin ja ajattelun (Wikipedia). Molemmat yllä mainitut ajatelmat ovat aika kaukana nykyään vallalla olevista arvostuksistamme, joita voisi kuvailla vaikkapa lauseilla: ”Älä märehdi vaan toimi” ja ”ota kaikki, minkä irti saat”. Itsetutkiskelu ja sisäänpäin kääntyneisyys katsotaan haitalliseksi tai sairaudeksi ja vain tyhmä jättää tilaisuudet vaurastua – tai vetää välistä – hyödyntämättä. Pidämme luonnollisena ja tavoiteltavana nautintojen, vallan ja taloudellisten etujen perässä juoksemista ja arvostamme aikaansaavia harkitsevien kustannuksella. Kolmantena delfoilaisena ajatelmana tunnetaan ”takuu on tuhoksi” (ἐγγύα, πάρα δ᾽ ἄτα, engya, para d' ata), joka viittaa henkilökohtaisen moraalin tärkeyteen moraalikadon kolkuttaessa ovelle heti, kun ei itse vastaa velvoitteistaan. Puhe henkilökohtaisesta moraalistakin on nykypäivänä harvinaista, vaikka moraalista asennetta yhteisöä kohtaan vaaditaankin tarkoittaen Robin Hood -mentaliteettia, vaikka siinä ei ole delfoilaiseen tapaan kyse hyväksyttävämmän ja tasapainoisemman elämänasenteen saavuttamisesta, vaan maallisen mammonan tasaamisesta. Tällainen on markkinatalouteen nojaava länsimainen maailmamme, mutta tällainen on myös demokraattinen ja tasa-arvoinen maailmamme. En nimittäin usko, että kansan syvien rivien taipumus filosofisiin ja moraalisiin pohdintoihin olisi aikoinaankaan ollut nykyistä yhtään suurempaa hengissä selviämisen määrittäessä elämää sekä niitä ominaisuuksia, joita arvostettiin. Moraalifilosofiset pohdinnat kuuluivat toimeentulonsa turvanneelle ylhäisölle ja papistolle, joilta kansa sai ne annettuina eikä vastaväitteitä suvaittu. Nykyisestä taloudellisesti turvatusta elämästämme saamme kiittää markkinataloutta, joka mursi aatelis- ja pappisvallan sekä mahdollisti ensin porvariston ja heidän jälkeensä työväestön nousun – demokratiakehityksen ja ay-toiminnan kautta – taloudelliseen valtaan. Tämän kehityksen perusta ei kuitenkaan ole kaupan kasvun myötä tapahtuneessa porvariston nousussa, vaan heikon kuningas-/keskusvallan ja vahvojen feodaaliruhtinaiden (tulevan maa-aatelin) vallanjaossa. Suuren enemmistön – Suomessa kenenkään – ei tarvitse olla nykyään huolissaan leivän, suojan tai terveydenhoidon saannista, mutta ainakaan vielä ei itsetuntemuksen, henkilökohtaisen moraalin tai vastuuntuntoisuuden arvostus ole ollut lisääntymään, vaan vähenemään päin. Jää nähtäväksi, heräämmekö enää nykyisine kansalaisoikeuksinemme kaipaamaan pidättyvyyteen ja itsetuntemukseen perustuvia klassisia hyveitä, vai ovatko ne iäksi menetetty vapaan itseilmaisun, tasapäisyyden ja pyrkyryyden alttarille. Nykyisten markkinaliberalistien suosikki Alexis de Tocqueville (1805 – 1859) jo näki, että "jatkuva toiminta ja päätöksenteko, jota amerikkalaisen elämäntavan demokraattinen ja liiketoiminnallinen luonne edellyttää, suosii karkeita ja nopeita ajattelutapoja, pikaisia päätöksiä ja valmiutta tarttua tilaisuuteen – ja, että tällainen toiminta ei suosinut ajattelussa harkintaa, yksityiskohtien tarkastelua tai täsmällisyyttä.” – Richard Hofstadter: Anti-Intellectualism in America, 1963 / Susan Cain: Hiljaiset - introverttien manifesti, Avain 2012 (mm. Talouslehti Fast Companyn valinta vuoden 2012 businesskirjaksi) Heikki Kolehmainen ahneus Delfoi itsetuntemus kärsimättömyys moraali pinnallisuus vastuullisuus 5 kommenttia ilmoita asiaton viesti

22.1.2013 18:07 Suomi tarvitsee Ylen radiouutisille vaihtoehdon

Aamuisin töihin matkustaessa olisi aikaa kuunnella uutisia. Olisi kiva olla töihin tullessa perillä siitä, mitä maailmassa on tapahtunut ja miten maa makaa. Kuitenkin Yle, joka on ainoa yli kolmen minuutin uutis- ja ajankohtaisohjelmia radiolle tuottava taho, ei osaa tai halua vastata tähän tarpeeseen. Ylen julkista sektoria edustava toimittajakunta pyörittää samaa levyä päivästä toiseen, jossa toistuvat vakioaiheina mm. ilmastonmuutos, julkisten palveluiden alasajo, kansalaisvaikuttaminen, vähemmistö- ja maahanmuuttokysymykset sekä pankkien ja sijoittajien ahneus. Aiheiden valinta sekä käsittely ovat aina yhtä ”poliittisen korrekteja” eli toimittajapiireissä ”oikeaksi” hyväksytyn maailmankatsomuksen mukaista. Ylen radio- ja TV-uutiset ovat täynnä reportaaseja, joissa käsitellään pienen ihmisen ongelmia ja haastateltavatkin ovat usein samoja ko. asiaan perehtymättömiä ”kansan syvien rivien edustajia”. Tätä ”tavisten” kertomaa tarinaa kuulen työpaikan kahvipöydässä, enkä tarvitse siihen puolen miljardin euron vuotuiset kustannukset nielevää instituutiota, mutta vaihtoehtoja ei radiotaajuuksilta löydy. Monipuolisten ja taustoittavien uutisten tuottaminen on kallista, koska se vaatii paljon taustatyötä – paljon enemmän kuin soittolistojen läpikäynti. Pelkäänkin, ettei Suomesta löydy sellaista tahoa, joka voisi edes yrittää haastaa Ylen radiouutismonopolin ja tuottaa radioon informatiivisia ja poliittisesti moniarvoisia uutissisältöjä. Tätä nykyä Ylen Radio1:n voi yleensä kääntää musiikkikanavalle klo 07.01 eli, kun Ylen juontaja on kertonut uutisaiheet, koska aiheiden käsittelytavan ja sisällön arvaa jo ennalta ja on oppinut, että on olemassa vähemmän turhauttavia tapoja valmistautua työpäivään kuin Ylen radiouutisten kuuntelu. Heikki Kolehmainen Kotimaa Yle uutiset valinnanvapaus moniarvoisuus 9 kommenttia ilmoita asiaton viesti

6.1.2013 18:07 Eurooppaa vaivaa islamin tauti

Keskiajan islamilaisessa Cordobassa oli 70 kirjastoa, joista suurimmassa oli yli 40 000 teosta. Samaan aikaan kahdessa suurimmassa ei-islamilaisessa kirjastossa oli noin 2 000 teosta. Luvut kuvaavat tuon ajan kristillisen Euroopan ja islamilaisen maailman tasoeroa taiteissa ja tieteissä. Pikku hiljaa eurooppalaiset kansallisvaltiot toinen toistensa kanssa kilpailleen (ja sotien) sekä saavuttivat että ohittivat islamilaisen sivistystason niin tiedoissa kuin taidoissakin. Kun islamilaiset hallitsija viimeistään 1800-luvun kuluessa havahtuivat tapahtuneeseen, 300-500 vuotta myöhässä, he eivät enää onnistuneet kääntämään kehityksen suuntaa – uudistumista rajaavat (uskonnolliset) doktriinit olivat liian vahvoja murrettaviksi. Mutta eihän Euroopassa ole ylipääsemättömiä uskonnollisia doktriineja. Mikään maanosa maailmassa, ehkä nykyistä Australiaa lukuun ottamatta, ei ole ollut niin maallinen kuin nyky-Eurooppa. Mikä ”islamin tauti” meitä muka vaivaa? Ajatteluamme kaventavat samanlaiset ”pyhät” doktriinit kuin islamilaista maailmaa. Kuten Raimo Sailas osuvasti kuvasi suhtautumistamme erääseen niistä: ”Puhuessamme hyvinvointivaltiosta, otamme lakin päästä ja luomme nöyrinä katseemme maahan” eli aivan kuten kirkonmenoissa aikanaan. Samanlaisia ”koskemattomia” ovat esim. saavutetut edut, ilmastonmuutos ja jopa enemmistövalta. Tämä uskonnon kaltainen ehdottomuus ja piittaamattomuus kustannuksista ovat viemässä länsimaita samaan tieteellis-, taiteellis-, taloudelliseen takapajuisuuteen islamin kanssa, mikäli emme ymmärrä oman menestyksemme avainta ja perimmäistä syytä, joka on kilpailu – mahdollisuuksien rajoissa eettinen, kestävä, tasapuolinen ja oikeudenmukainen, mutta ennen kaikkea kaikille avoin – kilpailu. Mutta kuka haluaa kilpailua? Ei siitä pidä yrittäjä eikä toimitusjohtaja, ei konttoristi eikä duunari, ei opettaja eikä oppilas, mutta ei siitä pidä myöskään pianisti, pappi tai poliitikko. Mutta poliitikon kuitenkin TULISI pitää kilpailusta, koska, jos hän ei niin tee, hän ajaa enemmän omaa kuin suomalaisten asiaa – tai sitten hän ei ymmärrä, mistä kana pissii. Heikki Kolehmainen doktriinit Eurooppa ismal kilpailu menestys rappio 12 kommenttia ilmoita asiaton viesti

30.12.2012 12:29 Abu-Hanna ja vapaus

Helsingin Vihreissä toimineen Umayya Abu-Hannan kirjoitus suomalaisesta rasismista tämän päivän Helsingin Sanomissa on valaiseva, mutta samalla hämmentävä. "Suomalainen yhteiskunta lähtee siitä, että erilaisuus on automaattisesti hierarkkista. Tämä synnyttää herravihaa, Helsinki-kateutta ja katkeruutta ulkomaalaisia kohtaan. Suomessa ajatellaan, että erilaisuutta vastaan pitää taistella, koska erilaisuus luo eriarvoisuutta ja tasa-arvo syntyy samanlaisuudesta." Ensinnäkin pidän rasismia vain yhtenä suomalaisen sivistymättömyyden muotona - sama (käytöksen) poikkeavuuden kammo toteutuu esim. työpaikoilla, politiikassa ja kouluissa. Toisaalta Abu-Hanna ei ymmärrä tai ainakaan sano, että amsterdmilainen suvaistevaisuus perustuu vuosisataiseen (markkina)liberalistiseen perinteeseen - kaikki ovat saaneet tulla ja olla, kunhan ovat käyneet kauppaa eli ovat kyenneet elättämään itsensä markkinoilla. Hollantilainen perinne perustuu vapauteen ja holhouksen vastustukseen! Vastuuntunto ja -kanto syntyy (valinnan)vapaudesta! "Täällä ei tarvita kotouttamisprojektia" kirjoittaja itsekin toteaa, mutta ei huomaa sanoa, ettei myöskään tehtäisi, vaikka suomalaisesta näkökulmasta tarvittaisiinkin. Heikki Kolehmainen Kotimaa holhous markkinatalous rasismi suvaitsevaisuus vapaus 328 kommenttia ilmoita asiaton viesti