24.4.2012 Tekeekö Yle kiusaa vai mikä talousuutisoinnin yksisilmäisyydessä on takana?

Tänään alkaa Yle Teemalta historioitsija Niall Fergusonin vetämä kuusiosainen sarja Länsimaiden illankoitto. Yrityksistäni huolimatta en löydä ohjelmakaaviosta mitään perusteltua syytä ensimmäisen osan 15min myöhäisemmälle alkamisajalle klo 21.15, kun kaikki muut jaksot alkavat vartin aiemmin eli tasan klo 21.00. Ei voi välttyä ajatukselta, että halutaan tehdä edes vähän kiusaa, etteivät Fergusonin yleisestä ”yleläisestä” näkökulmasta poikkeava historiakäsitys ja liberalistiset talousnäkemykset saisi ansaitsemaansa yleisöä. Vasta viime viikolla vasemmistopopulistinen, Ylen kommentaattorinkin esiintyvä Timo Harakka lyttäsi markkinataloutta puolustavan Fergusonin Hesarissa ilmestyneessä Björn Wahlroosin uuden kirjan kritiikissään: ”nämä englanninkieliset bestsellerit – Fergusonit, Fukuyamat, Kaganit, Kennedyt, Zakariat – vetävät yleensä faktat ja historian suoriksi todistaakseen Yhden Suuren Ideansa.” Harakka ei halua muistaa, että nämä bestsellerit sattuvat olemaan myös maailman arvostetuimpien yliopistojen professoreja. Kritiikki sai Harakan tapauksessa lainausmerkit, koska kyseessä ei ollut kritiikki eikä analyysi, vaan Wahlroosin maailmankuvan täydellisen vastakohdan puolustuspuhe ja kumpikin osapuoli taitaa olla oman (talous)poliittisen yksisilmäisyytensä vanki. Ero on siinä, että Harakkaa ei yksisilmäisyydestä juurikaan mediassa kritisoida – onhan hän toimittaja eli pienessä piirissä liikkuvia ”omia”. Tiedän, että tämä on samaa Matti Apusen aloittamaa taistelua ”punavihreää” mediaa vastaan, mutta Ylen (varsinkin vaikutusvaltaimman eli TV:n uutistoimituksen) ja myös Hesarin rivitoimittajien ylivoima on niin musertava ja tunnen velvollisuudekseni valottaa esimerkillä tätä epäsuhtaa. Talousnobelisti ja New York Timesin maailmankuulu kolumnisti Paul Krugman kuuluu vasemmistolaisine (lue: täystyöllisyyttä verotusta kristämällä ja valtion ohjausta lisäämällä tavoittelevine) painotuksineen Harakan, Ylen ja Hesarin suosikkeihin. Tässä nopea Google-tutkimus asiasta: hakusanat ”talousnobelisti” ja ”yle” tuottavat 5 190 osumaa ja, kun sanojen ”talousnobelisti” ja ”yle” yhteydessä sanat ”krugman”, ”krugmanin” ja ”krugmania” on estetty, saadaan 3 650 osumaa. Tuloksena on siis, että 70% ”yleläisistä talousnobelisteista” on muita kuin Krugmanneja. Hyvä Yle! Alla lisää tasapuolisuuden kannalta hieman ”ikävämpi” tuloksia, joissa Uusi Suomi poikkeaa edukseen eikä ihan vähän: hs + talousnobelisti: 3130 osumaa hs + talousnobelisti, ei krugman: 1460 osumaa (47%) harakka + talousnobelisti: 44 osumaa harakka + talousnobelisti, ei krugman: 25 osumaa(57%) taloussanomat + talousnobelisti: osumaa 2140 taloussanomat + talousnobelisti, ei krugman: 944 osumaa(44%) uusisuomi + talousnobelisti, ei puheenvuoro: 2080 osumaa uusisuomi + talousnobelisti , ei krugman eikä puheenvuoro: 1990 osumaa(96%) eli yksi ainoa talousnobelisti esiintyy suurimmassa osassa Hesariin liittyvistä ”talousnobelisti” -kirjoituksissa, Harakalla reilussa 40%:ssa, mutta Hesarin Taloussanomat tekee pohjat 60 prosenttia lähetelevällä krugmanismillaan. Uuden Suomen uutisoinnin lukemat, joista on siis poistettu Puheenvuoron blogikirjoitukset, ovat aivan eri luokaa kuin edellä mainitut, kun vain alle 5% kirjoituksista on mainittu talousnobelistina nimenomaan Paul Krugman eli yli 96% tapauksista mainittu talousnobelisti on ollut joku muu vuosittain valittavista talousnobelisteista. Eläköön sananvapaus, mutta ennen kaikkea eläköön moniarvoisuus. Tämä toiminee jonkinlaisena alustuksena tänään Yle Teemalla alkavaan historiasarjaan Länsimaiden illankoitto, joka perustuu Oxfordin yliopiston historian ja Harvardin yliopiston taloushistorian professorin Niall Fergusonin viime vuonna suomennettuun kirjaan Sivilisaatio, josta Mikko Majander kirjoitti Hesarin kritiikissään: ”Fergusonia onkin syytetty uuskonservatiivien puolustajaksi ja sanansaattajaksi. Eikä hän vanhana thatcheristina ole viitsinyt juuri peitellä poliittisia sympatioitaan, vaan päinvastoin nauttii liberaalin vasemmiston härnäämisestä.” Kirjallisuuskriitikko Mikko Majanderkin vaikuttaa ehkä hieman yksisilmäiseltä, vai kuinka? Tasapuolinen kirjoittaja käyttäisi thatcherismin, joka on Suomessa kirosana, sijaan sanoja oikeistolainen tai markkinaliberalisti sanan vasemmistolaisen vastapainoja. Miltäköhän demareista tuntuisi, jos heidät yleistettäisiin esim. eeroheinäluomalaisiksi tai erkkituomiojalaisiksi? Toivon nautinnollisia, kriittisiä ja silmiä avaavia katsomiskokemuksia. Kannattaa katsoa ja muistakaa alkamisajan muuttuminen ensi viikolla.