20.4.2012 Pakkoruotsia eli miksi pojat pärjäävät koulussa tyttöjä huonommin

Kävimme työpaikallani kiihkeän keskustelun ruotsin opiskelun pakollisuuden hyödyistä ja haitoista. Huomasin keskustelun kuluessa, että miehet olivat selvästi herkempiä vastustamaan pakkoruotsia kuin naiset. Jos pakkoruotsia vastustavia miehiä haluaisi ”tyypittää” tarkemmin, huomaisi, että vastustajat eivät ole lukijatyyppejä vaan enemmän tekijämiehiä – usein ainakin omasta mielestään ns. tosimiehiä. Taisipa pakkoruotsin vastustaminen olla ”tosimiespuolue” Perussuomalasten vaaliteemakin viime kevään eduskuntavaaleissa ainakin joissain vaalipiireissä. Mitä ilmeisimmin kielten opiskelu ei ole miehille herkkua, mutta väittävät, ettei matematiikkakaan ole sitä suurelle joukolle naisia. Keskimäärin tytöt kuitenkin pärjäävät sekä koulussa että jatko-opinnoissakin poikia paremmin. Syyksi tähän ”epätasa-arvoisuuteen” on ehdotettu mm. poikien murrosiän testosteroniryöppyä, opetuksen tyttöjä suosivia metodeja, tyttöjen nopeampaa ja aikaisempaa kehitystä sekä tyttöjen luontaista kielellistä lahjakkuutta. Opetushallituksen Opettajan verkkopalvelu Edu.fi toteaa vuoden 2004 Koulu – sukupuoli – oppimistulokset -tutkimukseen viitaten: ”tutkimusten mukaan tytöt saavat keskimäärin parempia arvosanoja kuin pojat. Ero on suurin äidinkielen ja kielten kohdalla ja pienin matematiikassa. Samalla on myös havaittu, että tasa-arvo ei toteudu arvostelussa vaan esimerkiksi kieliaineissa poikien heikompaa osaamista kompensoidaan antamalla heille arvosanoja lievemmin perustein kuin tytöille”. Olennaista Opetushallituksen opettajaohjeen mukaan olisi pohtia ”millaisiksi oppijoiksi tyttöjä ja poikia kasvatetaan. Mitä heiltä odotetaan? Mistä heitä palkitaan tai rangaistaan? Voidaan myös kysyä miksi ”tytöt” tyytyvät siihen, etteivät saa huomioita? Tai miten ja miksi ”tytöistä” kasvaa tai kasvatetaan hiljaisia ja ”poikien” taas odotetaankin käyttäytyvän häiritsevästi ja äänekkäästi?”. Ja artikkeli jatkuu: ”Scheininin mukaan ”Poikien häiriökäyttäytymisen vähättely kotona ja koulussa on heille karhunpalvelus – toimintaelokuvien lyhytjännitteinen, väkivalta, äly- ja tai viisausrajoitteinen ja tunneköyhä miesmalli edellyttää vastatoimia ja toisenlaisia kokemuksia elävästä elämästä.” Toisaalta taas ”Tytöille vanhat käsitykset heikommasta matemaattisesta lahjakkuudesta ja naisille sopivista aloista ovat edelleen voimissaan. Yhteiskunnan kannalta tämä tarkoittaa merkittävän osaamispotentiaalin suuntautumista teknisten ja matemaattis-luonnontieteellisten alojen ulkopuolelle”. Viimeinen kappale on ainoa, jossa puhutaan poikien kehityksen kannalta olennaisesta puutteesta eli miesmallista, tosin negatiivisessa sävyssä. Kuitenkin tämä malli on juuri se asia, jota pojat kaipaavat ja tarvitsevat kehittyäkseen sukupuolensa ja kulttuurillisen roolinsa mukaisella tavalla. Toisaalta ollaan huolissaan tyttöjen, mutta ei poikien, osaamispotentiaalin hyödyntämättä jäämisestä. Mutta väitän, että poikien oppimisvaikeuksissa ja Edu.fi:n tekstin takana on enemmän, paljon enemmän, nimittäin itse miehisyyttä että sen ilmenemismuotoja kaventava ja jopa hieman halveksiva (feministinen) näkemys. Pörssiyhtiöihin kyllä vaaditaan naiskiintiöitä eduskuntaa ja ammattiyhdistysliikettä myöten, mutta miksi kukaan ei kysy, tarvitsevatko poikalapsemme miehiä ja miehisiä malleja opintiensä tueksi? Onko Opetushallituksen ihmiskäsitys jämähtänyt 60-lukulaiseen behavioristiseen ihmiskuvaan, jonka mukaan jokaisesta meistä voidaan muokata muokkaajan mieltymysten mukainen, eikä mitään luontaista eroa esim. tyttöjen ja poikien välillä ole? Takuulla muuten on eikä vain minun, vaan myös asiaintuntijan mm. Jari Sinkkosen, mukaan. Vaikka mieskiintiöitäkään ei peruskouluissa vielä ole, eikä mikään vähempi kuin puolet kelpaa, pitäisi jollain ihmeellä saada vielä varmistettua sekin, ettei miesopettajiksi hakeutuisi vain kasvatustieteitä lukeneita, maripaitaisia ”kiintiöneitejä”, vaan edustava otos kansalaisista heidän sukupuoleensa, ihonväriinsä, uskontoonsa tai ajatusmaailmaansa katsomatta. Tämä periaate tulisi viedä yksittäisten koulujen tasolle rekrytointeja ohjaavana normina. Voisi olla lääkkeeksi syrjäytymisellekin. Tekemistä tässä riittää – arvannen.