Koululaiset ja me aikuisetkin tarvitsemme etiikkaa (5.11.2010)

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kun kuvaan liitetään tunteisiin vetoava melodia ja/tai sanat, tulee viestistä lähes vastustamaton. Me kaikki tiedämme tämän mm. Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan loppukohtauksesta, jossa soi Sibeliuksen Finlandia kameran kuvatessa sodan runteleman kotimaamme maisemaa. Mutta, mutta – tunteet ovat petollisia. Elokuvahistoriassa on ainakin kaksi yhtä pysäyttävää kohtausta, jotka molemmat liittyvät toiseen maailmansotaan ja natsismiin. Toinen on Michael Curtizin elokuvan Casablanca kohtaus, jossa Rickin kahvilan asiakaskunnan laulama Marseillaise hiljentää ryhmän saksalaisia sotilaista. Viime viikonloppuna saimme nauttia Bob Fossen elokuvasta Cabaret, jonka upeassa kohtauksessa nuori hitlerjugendlainen laulaa natsien suosiman laulun Der morgige Tag ist mein – Tomorrow belongs to me, johon tapahtumapaikan yleisö hurmoksessa yhtyy. Molemmat kohtaukset löytyvät youtubesta. Molemmat kohtaukset vetoavat vahvoihin, aitoihin ja jopa oikeutettuihin tunteisiin. Marseillaise vie ajatuksemme natsien brutaaliin ihmisten oikeuksien polkemiseen, kun taas Der morgige Tag ist mein – Tomorrow belongs to me vie meidät saksalaisten Weimarin tasavallan sekasorron ja epätoivon tunteiden keskelle. Saksalaiset olivat juuri kokeneet maailmansodan kauhut, jonka jälkeen seurasi natsien valtaantuloon saakka kestänyt talouskriisi, työttömyys ja suoranainen nälänhätä. Mutta laulujen vetoavin viesti ei ole lupauksessa palauttaa järjestys ja hyvinvointi tai tukahdutettujen tunteiden vapaan ilmaisun riemussa, vaan laulajien kollektiivisessa toivon tunteessa, joka lupaa, että ME YHDESSÄ voimme muuttaa maailman paremmaksi. Silti toinen näistä toivon tunteista on paha ja sen lupaama ”parempi” maailma onkin huonompi, vaikka tunteiden ilmenemismuodot ja laulajien tunteet ovat molemmissa kohtauksissa lähes yhtenevät. Myös maahanmuuttovastaisuus ja viime päivinä mediassa näkynyt homofobia ovat ilmauksia aidoista tunteista, jotka kumpuavat luontaisesta tuntemattoman pelosta ja vastemielisyydestä homoseksuaalista aktia kohtaan. Nämä ihmisten välistä vihaa lietsovat ja (muka) käyttäytymismoraalista vapauttavat tunteet, pitäisi sivistyneen ihmisen pystyä tukahduttamaan järkensä ja/tai empatian avulla. Jos ei kuitenkaan tunne empatiaa, vaan vastemielisyyden tai pelon tunteet ovat empatian tunnetta vahvempia ja järki puolestaan tekee kyyniseksi ja laskelmoivaksi, on turvauduttava etiikkaan ja moraaliin, jotta ei tunnekuohussaan tekisi jotain varmasti tuomittavaa. EVA:n tutkijat Ilkka Halava ja Mika Pantzar väittävät tuoreessa raportissaan Kuluttajakansalaiset tulevat peruskoulun epäonnistuneen tehtävässään antaa koululaisille ”laajasti yhteiskunnallisia rakenteita valaiseva yleissivistys, koska vain vähemmistö kansalaisista tuntee esim. keskeisiä politiikan teemoja riittävästi osallistuakseen yhteiskunnalliseen keskusteluun”. Voisi kuvitella, että moraalin, etiikan ja länsimaisen arvopohjan opettaminen antaisi tähän eväitä historian ja yhteiskuntaopin ohella. Samaan pakettiin etiikan kanssa voisi yhdistää esiintymistaidon, draaman ja uskonnonkin. Argumentointi, supliikki ja omien mielipiteiden perusteluiden pohtiminen suhteessa kulttuuriperimäämme auttaisi nuoria jäsentämään sekä ympäristöään että itseään sen osana ja olisi näistä taidoista hyötyä myöhemmin työelämässäkin. Jostain syystä opetusministerimme mielestä (HS 23.10.2010) yhteiskuntamme eettisiä perusteita ei lapsillemme kuitenkaan tarvitse opettaa. Kuka nyt etiikkaa tässä talouden kilpajuoksussa ja mediatulvassa muka tarvitsisi? Vuorineuvos Gustav von Hertzenin mukaan, jos yhteiskunnan moraalipääomaa ei jatkuvasti vahvisteta, on sen rakenteiden lahoaminen väistämätöntä ja hyödyllisen yhteispelin aikaansaaminen tulee mahdottomaksi. Kirkoitus on julkaistu 5.11.2010 ilmestyneessä Nykypäivässä.