Huoli tästä maasta ei vähentynyt

TAT-ryhmän ja Infor Oy:n toimitusjohtaja ja euroklubin puheenjohtaja Kari Väisänen kiitteli Suomen Kuvalehdessä 26.3.2010 ilmestyneessä kirjoituksessaan Björn Wahlroosia siitä, että tämä oli vaatinut Suomea antamaan nuorilleen uskottavan lupauksen tulevaisuudesta. Tätä samaista lupausta on antamassa myös opetusministeriö yrityksessään poistaa korkeakoulujen pääsykokeet. Uudistus nostaisi pitkäjänteisen, tavoitehakuisen koulutyön merkitystä varsinkin, jos esim. lukion lukuaineiden keskiarvosta muodostuisi yksi ylioppilastutkinnon arvosanoista. Tässä ”keskiarvoon” perustuvassa arvosanassa olisi voitava ottaa huomioon myös lisääntyneestä valinnaisuudesta johtuvat opintojen laatu- ja määrävaihtelut. Jotta koulujen opetus- ja vaatimustaso­eroja saataisiin tasattua, tulisi myös valtakunnallisten tasokokeiden vaikutusta arvosanoihin lisätä. Korkeakouluilla olisi mahdollisuus ottaa ko. arvosana mukaan sisäänpääsy­vaatimuksiinsa niin halutessaan.

Kirjoituksessaan (SK 19.3.2010) Björn Wahlroos kertoi olevansa ensimmäistä kertaa aidosti huolissaan tästä maasta. Tätä huolta Kari Väisänen ei omalla kirjoituksellaan onnistunut huojentamaan, vaan itse asiassa pahensi sitä sortumalla ajallemme tyypilliseen haluun toimia nuorten ”ehdoilla” ja ”ymmärtää” heitä. Oikeampi asenne olisi yrittää keksiä keinoja, joilla nuoria voitaisiin auttaa selviämään toisinaan kovassa maailmassa. Väisäsen mukaan yritysten ja talouselämän tulisi muuttua vastaamaan nuorten uudenlaisia arvoja, koska nuoret eivät vaikuta halukkailta sopeutumaan heitä ympäröivään kovaan kapitalistiseen maailmaan! Hänen mukaansa ”nuoret hyljeksivät vanhoja käsitteitä kuten tehokkuus, tuottavuus ja voittojen maksimointi ja vanhat yritysjohtajatkin ovat sitä mieltä, että kvartaalitalous ja voittojen maksimointi on edennyt liian pitkälle”.

On kuitenkin niin, että ollaan kvartaalitalouden tai optioiden ”hyvyydestä” mitä mieltä tahansa, ne ovat, kuten muutkin länsimaisen yrityskulttuurin ilmentymät, syntyneet vapailla markkinoilla ja usein kilpailu­tilanteen sanelemina. Suomessa jokaista itsensä elättävää ja muita työllistävää yrittäjää tulisi tukea eikä vahingossakaan saisi ruveta vaatimaan yrittäjiltä poliittisen korrektiuden mukaista käyttäytymistä. Yrittäjien tulee voida toimia toimintaympäristössään kilpailutilanteen ehdoilla ja poliitikkojen ja kansalaisten tulisi kantaa huolta siitä, ettei tuo toimintaympäristö muutu liian säännellyksi. Jos yrityksillä on tarve sopeuttaa toimintatapansa nuorten arvomaailman mukaiseksi, tehkööt sen kilpailullisista syistä!

Nuorten henkisiä, tiedollisia ja taidollisia kykyjä tulee toki kehittää, jotta he voivat sopeutua ja löytää paikkansa edellisten sukupolvien muokkaamassa maailmassa. Tätä sopeutumista tulee heiltä myös edellyttää ohjaamalla heidät työskentelemään pitkäjänteisesti ja tavoitehakuisesti tulevaisuutensa puolesta. Nuoret ovat aina halunneet muuttaa maailmaa, mutta jos annamme holtittomasti leviävälle ”ymmärtämisen ideologialle” periksi myös yritysmaailmassa, saattavat nuoret innossaan ja ajattelemattomuudessaan tehdä itselleen ja yhteiskunnalle enemmän vahinkoa kuin alunperin oli tarkoitus. Winston Churchilliä lainatakseni: ”Jos et nuoruudessasi ole radikaali, ei sinulla ole sydäntä, mutta mikäli et vanhemmiten muutu konservatiiviksi, ei sinulla ole aivoja.”

Lopuksi haluan heittää keskustelutärpin. Sibelius-Akatemian rehtori Gustav Djupsjöbacka kertoi syksyllä Yle Radio 1:n ihmelapsia käsitelleessä haastattelussa lahjakkaiden yksilöiden olevan usein ns. yleislahjak­kuuksia, jotka mitä todennäköisimmin menestyisivät usealla eri elämän alueella. Jossain vaiheessa murrosiän kynnyksellä heidän on ”valitettavasti” valittava, mihin keskittyvät, jotta heidän potentiaalinsa johtaisi myös menestykseen ammattiuralla. Monikohan näistä yleislahjakkuuksista valitsee nykyään jokseenkin turhanpäiväisen ”tähteyden” urheilun tai viihteen alalla varsinkin, kun muistetaan jääkiekko- ja videosankarien tienestien olevan moninkertaiset verrattuna esim. viulistien, geenitutkijoiden tai yritys­johtajien tienesteihin. Kuinka monta tavoitteessaan epäonnistunutta yleislahjakkuutta haluamme tuhlata tähteyden näennäiselle helppoudelle? Toisin kuin kemian opiskelu tuottaa mikrofonin kanssa ”tosissaan” heiluminen vain äärimmäisen harvoin muuta kuin pettymyksen.

Yksi tulevaisuuden tärkeimmistä menestystekijöistä on tämän massaviihteen aiheuttaman tasapaksuistumisen vastustaminen. Näille lahjakkuuksille tulee kyetä tarjoamaan vetovoimaisia vaihtoehtoja. Heitä tulee viihteen karikot ymmärtäen ohjata takaisin ”perinteen” pariin. Lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Jari Sinkkonenkin kirjoittaa uusimman, nuoria käsittelevän kirjansa takakannessa: ”Nuoren paras ystävä on verraten konservatiivinen aikuinen”. Hyvinvointia tämä viihde ja nämä tähdet eivät lisää eikä minunkaan huoleni tästä maasta ja maailmasta oikein helpota, koska syy tähtien palkkoihin ei ole heidän ”paremmuudessaan” vaan viihteen kulutuksen ja sen kautta tapahtuvan mainonnan määrässä.